La Ultima semana

Viimeistä viikkoa viedään! Jäljellä on enää kolme harkkapäivää. Viime viikko tuntui kuluvan jo todella hitaasti. Alkaa olla ikävä kotiin ja väsymys painaa. Olemme olleet harjoittelussa kuitenkin jo 8 viikkoa. Viime viikko oli siinäkin mielessä raskas, että jouduin olemaan joka päivä eri hoitajan mukana. Kaikki eivät puhu yhtä hyvin englantia, enkä saa yhtälailla selvää kaikkien espanjasta. Toiset tuntuvat puhuvan paljon selkeammin kuin toiset.

Myös ohjaajien ohjaamishalukkuus vaihtelee suuresti. Osa kertoo jokaisen potilaan taustat ja antaa minun tehdä lähes kaiken hänen tarkkaillessaan. Osa taas pitää minua ikään kuin apurina, joka voi tehdä joitain pienempiä tehtäviä. Tuntuu, että tämä ohjaajattomuus vaikuttaa suuresti oppimiseen, sillä joka päivä joutuu aloittamaan "alusta". On raskasta selittää uudelleen ja uudelleen, että kyllä, olen jo otannut verinäytteitä. Osaan myös letkuttaa lääkkeet ja puhdistaa suurimman osan haavoista oikeilla aineilla. Aina en tule edes ymmärretyksi. Silloin ohjaaja tekee itse, minun seuratesssa vierestä.

Potilaat ovat kuitenkin ihania. Eräs pariskunta ihmetteli kovasti nimikylttiäni. Kysyivät lukeeko siinä "tittelini". Kerroin, että siinä lukee sairaanhoitajaopiskelija ja nimeni. Heidän mielestään sairaanhoitajaopiskelija oli pitkä ja kammottava sana 😂 Yhden potilaan perhe riemastui, kun kuuli minun olevan Suomesta. Maasta, jossa viikingit asuivat. Piti hieman korjata tuota ja todeta, että ne taitavat ennemmin tulla Norjasta ja Islannista. Meillä tosin asuu pohjoisessa joulupukki 😉

Ens viikko vielä kunnialla läpi ja sitten pääsee takaisin kotiin toipumaan tästä reissusta!

Terkuin,

Tiia

Viimeinen viikko !

Heipparallaa taas täältä Espanjasta. Minullakin pikkutauko viime postauksesta muiden koulutehtävien vuoksi. Kelit ovat lämmenneet täälläkin ja ollaan saatu nauttia paljon aurinkoisista päivistä. Viimeinen viikkoni sujui osastolla ongelmitta. Hirmusesti oli tekemistä, sillä olin ainut opiskelija eli pääsin olemaan kaikkien kolmen sairaanhoitajan mukana. Sain vielä hyvin harjoitusta kanylointiin, verinäytteenottoihin ja ekg:n mittaukseen. Lähdin osastolta hyvin mielin.

Viime viikolla aloitin työskentelyn teho-osastolla. Osa työntekijöistä ei puhu ollenkaan englantia, mikä selkeästi hankaloittaa työskentelyä. Alkuviikosta pääsin olemaan dialyysihoitajan mukana, joka onnekseni osasi jonkun verran englantia. Pääsin hyvin kertaamaan miten dialyysikone toimii ja mitä asioita täytyy potilaasta tarkkailla dialyysin aikana. Dialyysihoitoja tehdään siis myös teho-osastolla. Potilas tuodaan sinne osastolta hoidon ajaksi ja siirretään sinne takaisin. Teholla oli viime viikolla hyvin vähän potilaita. Viikko oli rauhallinen, ehkä vähän liiankin rauhallinen. Potilaat suurimmaksi osaksi nukkuvat ja heiltä tarkkaillaan vitaaleja ja yleisvointia. Teho-osastolle tuodaan myös kaikki isossa leikkauksissa olevat potilaat ennen vuodeosastolle menoa. Pääsin siis myös hoitamaan leikkaushaavoja, toteuttamaan kipulääkitystä ja suonensisäistä nesteytystä. Erona vuodeosastoon, teho-osastolla perushoitoa toteuttaa lähihoitaja ja sairaanhoitaja yhdessä. Useiden letkujen ja monitoripiuhojen vuoksi, kaikki potilaat pestään sängyssä, vaikka potilas olisikin täysin itsenäinen. Jotkut potilaat kyllä sanovatkin, että haluavat pestä itsensä sängyssä ilman hoitohenkilökunnan apua. Niin sanoisin itsekkin. Olisi hyvin outoa, että hoitajat pesevät ja pukevat minut, vaikka olen kykenevä  tekemään nämä asiat itsekkin. Parina viimeisenä päivänä kukaan hoitohenkilökunnasta ei osannut puhua englantia. He hieman arkailivat kysyä minua hoitotilanteeseen mukaan, mutta reippaana jopa "änkesin" tilanteisiin, että en joudu koko päivää seisoskelemaan siellä tyhjän panttina. Tähän taas voisin sanoa niinkuin viime postauksessanikin, että kannattaa opetella espnajan kieltä ennen kuin tulee Xanitiin harjoitteluun. Muuten kyllä kaikki sujui hyvin. Pääsin myös katsomaan ja avustamaan ensimmäistä kertaa, kun lääkäri otti selkäydinnäytteen potilaalta.



Viikonloppuina olen vain nauttinut auringosta, syönyt hyvin ja shoppaillut. Kävimme toissa viikonloppuna Mijas-kylässä. Kylä on pieni ja kaunis, valkoisine taloineen. Mijaksessa on paljon ravintoloita ja kahviloita sekä paljon pikkuputiikkeja, mistä ostaa matkamuistoja kotiin. Pienenä pettymyksenä  koin, että joka kadulla myytiin samoja tavaroita ja vaatteita, pieneen ylihintaan. Sieltä voi kuitenkin löytää nahkalaukkuja ja takkeja paljon halvemmalla
kuin Suomesta.

Viime viikonloppuna kävimme pyörähtämässä Benalmadenassa. Menimme gondolihisseillä Calamorro-vuorella. Näkyvät olivat aivan huikeat ! Kiipesimme portaat ihan ylös asti, josta aukesi koko Benalmadenan rannikko. Selkeällä säällä  vuorilta voi nähdä jopa Afrikan rannikon. Vuorilla voi päästä näkemään myös kotka shown. Näimme kotkat häkeissä, mitkä olivat mielestäni aivan liian pienet iso kokoisille kotkille. Ne olivat jalasta ketjulla kiinni ja semmoisiin karuihin pikkukoppeihin survottu.

Viimeistä viikkoa siis viedään. Vielä muutama päivä töitä, auringonottoa ja jäätelöä ennekuin palataan Suomeen, johan tässä alkaa jo ikäväkin kotiin olla, adios!

En el quirófano

Hola amigos!

Hetki ehti vierähtää blogia päivittelemättä hirmuisen kiireen takia. Olen kaiken vapaa-aikani tehnyt opinnäytetyötä harjoittelun rinnalla, ja se on vaatinut veronsa. Nyt on kuitenkin opinnäytetyö purkissa ja arvioijille palautettu. Jaksaa taas keskittyä myös blogiin ja viimeisiin viikkoihin täällä Espanjassa.

Pikku kisu, näitä on täällä kaduilla paljon :(

Heppatyttö on heppatyttö ulkomaillakin

Olin blogitauon aikana kolme viikkoa leikkaussalissa. Ensimmäisen viikon olin ns. heräämön/päiväkirurgian puolella. Nina jo kirjoittinkin siitä edellisessä postauksessa jotain  mutta kertaus on opintojen äiti. Potilaat tulivat päiväkirurgiaan suoraan kotoaan, suunniteltua, eli elektiivista leikkausta varten. Fyysisesti päiväkirurgia oli iso huone, jota reunustivat sängyt ja sermit. Vuodepaikkoja oli n. 12. Potilaat noudettiin nimeltä kutsumalla aulasta ja ohjattiin pukuhuoneeseen vaihtamaan leikkausvaatteet. Samalla ohjaajani kyseli usein esitiedot: nimi, syntymäaika, onko kehossa metallia, tekohampaat vai omat, lävistyksiä, allergioita ja mikä alue operoidaan.

Vaatteiden vaihdon jälkeen potilas ohjattiin omalle pedille, jossa otettiin vitaalit ja laitettiin kanyyli. Joiltakin otettiin vielä tässä vaiheessa verinäyte, jotta leikkausta varten tiedettiin varata oikeanlaista verivalmistetta. Sain laittaa todella paljon kanyyleja ja ottaa verinäytteitä. Ohjaajani oli hyvin kärsivällinen ja opetti lähes kädestä pitäen, kuinka kanyyli  on helpoin laittaa. Muutaman ensimmäisen potilaan kohdalla tumpeloin mutta sitten alkoi sujumaan.  Vuoteissa makaillen potilaat odottivat leikkausvuoroaan. Usein kirurgi ja anestesiologi kävivät vielä tapaamassa potilaan ja hakemassa alleirjoituksia erilaisiin leikkausta koskeviin suostumuksiin. Osa potilaista meni leikkauksen jälkeen osastolle toipumaan ja osa palasi päiväkirurgian tiloihin. Siellä odoteltiin niin kauan, kunnes potilas kykeni käymään wc:ssä ja juomaan sekä syömään. Sitten hän pääsi kotiin.

Kaksi seuraavaa viikkoa olin salin puolella. Ensimmäisenä päivänä kävin kysymässä supervisorilta eli osastonhoitajalta minne voisin mennä, ja hän lykkäsi minut urologian saliin. Seisoskelin salissa orpona, kunnes eräs vanhempi naishoitaja tuli hymyillen luokseni ja kysyi nimeäni. Hän puhui hyvää englantia ja selitti olevansa vastuussa anestesiapuolesta. Nimekseen hän kertoi Adela. Pääsin mukaan neljään vasektomiaan ja yhteen virtsarakon tähystykseen. Jossain vaiheessa hoksasin, että Adela ei tainnutkaan olla hoitaja, vaan lääkäri. Myöhemmin sain asialle vahvistuksen; olin kulkenut koko päivän anestesialääkärin mukana :D Oli mukava, kun hän kohteli minua aivan vertaisenaan ja selitti asiat hyvin perinpohjaisesti vaikka olen "vain" sairaanhoitaja opiskelija. En oikein osaa kuvitella, että Suomessa lääkärit suhtautuisivat yhtä sydämellisesti sairaanhoitaja opiskelijoihin, kun eivät he aina suhtaudu hyvin sairaanhoitajiinkaan. Ihana Adela, hänet oli todella ilo tavata 💗

Valitettavasti Adele oli töissä vain tuon yhden päivän ja jouduin olemaan muut päivät toisten hoitajien kanssa. Vain yksi työntekijä puhui hyvää englantia ja kävin usein kysymässä häneltä, että mitä missäkin salissa tapahtuu ja minne minun kannattaisi mennä. Monen päivänä olin salissa, jossa ei puhuttu ollenkaan englantia. Niinä päivinä pääsin yllätyksekseni tekemään paljon, kun vain osoitin olevani kiinnostunut ja haluavani oppia. Kommunikoimme espanjaksi ja oli mahtavaa huomata ymmärtävänsä ja tulevansa ymmärretyksi.  Aina tarpeen tullen pyysin heitä toistamaan tai puhumaan hitaammin.  Tykkäsin olla noissa työporukoissa, koska minut otettiin mukaan yhdenvertaisena jäsenenä vaikka olin vain opiskelija :) Muutaman päivän olin myös sellaisissa saleissa, jossa jotkut puhuivat vähän englantia, mutta siellä en päässyt tekemään lähellekään niin paljon. En saanut esimerkiksi valmistella steriiliä pöytää tai auttaa kirurgeja takkien pukemisessa.

Leikkauksia pääsin näkemään laidasta laitaan. Oli inkontinenssivaivan korjausleikkauksia, kaihi leikkauksia, keinoniveliä polveen ja lonkkaan, polven eturistiside, vaivasen luu, välilevyn pullistuma, rasvaimu ja silikonirinnat. Steriiliydestä tein leikkausten aikana paljon huomioita. Kaikki pöydät eivät pysyneet steriilinä loppuun asti ja kirurgi saattoi kosketella hanskoillaan likaisia pintoja ennen leikkausta. Olisi mielenkiintoista tietää ovatko leikkauksen jälkeiset infektiot täällä yleisempiä kuin Suomessa, jossa steriiliys on jopa liioitellun tarkkaa. 

Leikkausali viikkojen jälkeen halusin takaisin vanhalle, tutulle osastolle 2. kerrokseen. Siellä oli maanantaina paikalla tuttu hoitaja, jonka kanssa vaihdettiin kuulumiset. Hän kyseli millaista leikkaussalissa oli ollut ja minä kerroin. Pyysin myös, että puhuisimme mahdollisimman paljon espanjaa myös tuolla osastolla, jotta oppiminen jatkuisia ja saisin varmuutta omaan puhumiseen. 

Osastolla pääsin taas puhdistamaan erilaisia haavoja ja poistamaan dreenejä. Yhden katetrinkin sain laittaa. Parasta on kun voi jutella potilaiden kanssa touhuamisen lomassa. Monet kyselevät minulta Suomesta ja muutama oli jopa vieraillut siellä. Espanjanlaiset ovat innoissaan kun puhun heille espanjaa ja korjaavat kärsivällisesti kun sanon jotain väärin. Jo muutamilla sanoilla voi saada keskustelua aikaiseksi potilaan kanssa, joka ei puhu lainkaan espanjaa. Eräänkin potilaan kanssa päädyimme näyttämään toisillemme kuvia hevosistamme, kun selvisi, että hänellä on kaksi hevosta ja minulla puolikas. 

Viikkoon mahtui myös ikäviä asioita. Yksi minulle tuttu potilas menehtyi yllättäen. Hän oli ollut jo kuukausia samassa kunnossa osastolla ja oli siirtymässä kuntoutukseen toiseen kaupunkiin. Olin menossa ottamaan häneltä verensokeria yhtenä iltapäivänä, kun huomasin ettei kaikki ole kunnossa. Hän ei kääntänyt katsettaan minuun, kun saavuin huoneeseen, vaan tuijotti seinää. Kutsuin häntä nimeltä ja ravistelin hartiasta. Ei reaktiota. Ravistelin kovemmin ja puhuin kovemmin. Ei reaktiota. Hän hengitti ja liikutti levottomasti toista jalkaansa mutta ei vastannut minulle. Lähdin kiireesti hakemaan ohjaajani. Kerroin hänelle, että nyt on jotain pahasti pielessä ja palasimme huoneeseen. Myöskään ohjaajani ei saanut potilaaseen kontaktia. Mittasin vielä verensokerin ohjaajani kehotuksesta mutta se oli normaali. Ohjaajani lähti soittamaan paikalle lääkäriä ja sitten alkoi tapahtua.

Äkisti huone oli täynnä. Kaksi lääkäriä, kolme hoitajaa, tulkki ja minä. Monta erilaista kärryä täynnä elvytys ja kanylointi välineitä. Potilaan paineet olivat 70/30 ja lääkäri epäili sepsistä. Kanyyli yhteys piti saada äkkiä, jotta nestevolyymia saatiin kasvatettua. Kaksi hoitajaa yritti laittaa kanyylia ja yksi otti verinäytettä. Suonia ei tahtonut löytyä millään. Yksi suoni yhteys saatiin auki ja sinne tiputettiin paineella 2l nestettä. Verenpaine saatiin nousemaan 90/40 ja potilas lähti hoitaja, lääkäri saattueessa teholle. Seuraava aamuna töihin tullessani kuulin, että hän oli menehtynyt illalla. Lähtö oli ollut rauhallinen ja perhe oli ollut läsnä. Potilas oli vielä siirretty takaisin normaalille osastolle kun teholla oltiin todettu hoidot tuloksettomiksi. Vaikka kuolema on aina surullinen asia, niin tämän potilaan kohdalla se oli lähes helpotus. Hän oli itse toivonut eutanasiaa hankalan tilansa vuoksi mutta se ei ole espanjassa mahdollista. Voisi siis melkein sanoa, että hänellä kävi tuuri. Rauha hänen muistolleen.

Toivottavasti ensi viikko alkaa hilpeämmissä merkeissä!

Saludos,

Tiia

Neljäs viikko

Neljäs viikko sujui minulla jo normaalein kuvioin. Osastolla työskelentely työparini Martan kanssa sujuu ongelmitta. Aamulla aloitan vitaalien mittaamisella ja lääkehoidon katsomme ohjaajan kanssa yhdessä. Osastolla käytettävien lääkkeiden nimet alkavat olla tuttuja, muistan mihin kyseinen lääke on määrätty ja kuinka se valmistetaan. Potilaiden kanssa työskentely on todella mukavaa. He mielellään kyselevät mistä olen kotoisin ja kuinka kauan olen täällä Espanjassa. Muutamia kommentteja olen itsekkin saanut siitä, että minun pitäisi puhua espanjaa, kun olen tullut espanjalaiseen sairaalaan tekemään harjoittelua. Olen kyllä samaa mieltä, jos olisin opiskellut maan kieltä etukäteen, espanjalaisten potilaiden ja hoitajien kanssa kommunikointi olisi paljon helpompaa. Tässäpä siis pienenä vinkkinä muille vaihtoon lähtijöille, että opetelkaa vaihtomaan kieltä. Se on ystävällistä henkilökuntaa ja potilaita kohtaan sekä helpottaa kanssakäymistä, kun osaa edes jotain. Tämä on viimeinen viikkoni tällä osastolla ja tästä sitten jatkan päivystykseen tai leikkaussalin puolelle. Varmaksi en vielä tiedä paikkaani, kun tällä hetkellä Xanitissa on opiskelijoita niin paljon, että opiskelijavastaavalta pitää kysyä minne mahtuu.

Tiialla alkoi viime viikolla sairaalassa uudet kuviot. Hän aloitti maanantaina päiväkirurgian puolella. Siellä hän on päässyt harjoittelemaan paljon kanylointia, verinäytteenottoa ja pre-haastatteluita leikkaukseen tuleville potilaille. Päiväkirurgian puolella englanninkielentaito on huonoa. Vain pari hoitajaa puhuvat englantia ja vastaanotto on hieman nihkeää, jos espanjankielentaitoa ei ole. Tiian ohjaaja puhuu englantia ja Tiiakin osaa vähän espanjaa, joten heillä kommunikointi sujuu hyvin. Xanitissa päiväkirurgia on yhdistelmä leikoa, päiväkirurgiaa ja heräämöä. Osa potilaista siis kotiutuu samana päivänä ja osa menee leikkauksesta osastolle. Tiian viime viikko sujui hyvin. Opittu uutta ja tällä viikolla Tiia pääseekin sitten ihan leikkaussalin puolelle. Olemme olleet nyt vappuvapailla ja huomenna taas pääsemme työn touhuun.




Viikonloppuna kävimme pyörähtämässä Ferioilla, Fuengirolassa järjestettävät kansainväliset markkinat, joissa riittää melua ja hulinaa viidelle päivälle. Jokaisella maalla on siellä oma pienikokoinen baari, jossa soitetaan oman maan perinteistä musiikkia. Ferioilla pääsee myös maistamaan kaikenlaisia herkkuja ja juomia, ripauksella oman maan kulttuuria. Markkinoilla on myös myyntiteltat, joissa on myytävänä kaikenlaista kotiinvietävää, laukuista mausteisiin ja koruihin. Ihmisiä siellä alkoi lähelle puolta yötä olemaan niin paljon, että liikkuminen oli hankalaa ja tungos joka paikassa. Lähdimme syömään asuntomme lähellä olevaan ravintolaan ja siitä sitten untenmaille.

Lauantaina kävimme päiväreissulla Malagassa. Vanha kaupunki on todella kaunis pienine katuineen ja putiikkeineen. Kaupat ovat siellä samat kuin Fuengirolassa, mutta valikoima saattaa olla laajempi ja kaupat muutenkin isomman kokoisia. Kahviloita ja ravintoloita sieltä löytyy pilvin pimein. Kävimmekin yhdessä Marokkolaisessa ravintolassa, jossa oltiin vähän pihalla ruoka-aineiden sisällöstä... Tiia tilasi vuohenjuustosalaatin ja varmisti vielä tarjoilijalta, että onhan tämä annos gluteeniton. No, tähän tarjoilija vastasi, että ei ole gluteeniton, koska salaatissa on vuohenjuustoa. Muutaman minuutin ihmettelyn ja selittelyn jälkeen, myyjä tarkisti puhelimestaan mitä vuohenjuusto sisältää ja pahoittelee, että kyllä olemme oikeassa, juusto ei sisällä gluteenia. Huvittuneena katsoimme, kun ravintolan keittiössäkin käy kuuma keskustelu ja kokki lukee hyvin hermostuneena vuohenjuustopaketin kyljessä olevaa ravintosisältölappua. Tämän sekaannuksen jälkeen, salaatista puuttuivat kaksi ainesosaa, joista tarjoilija oli taas hyvin pahoillaan ja toi ylimääräisessä kupissa puuttuvat pähkinät ja rusinat. Tälle ravintolalle emme jättäneet tippiä. Shoppailun lisäksi kävimme katsomassa Alcazaban linnaa. Se on rakennettu suuren mäen päälle, josta on hyvät näkymät Malagan keskustaan. Linnan juurella on amfiteatteri Rooman valtakunnan ajoilta. Alcazaba on hyvin kaunis ja siellä on myös lasivitriineissä erilaisia astioita, joita on käytetty mm. 1400-luvulla.






















Viime postauksessani mainitsin, että menemme kokeilemaan sähköpyöräsafaria Mijakseen. No, soitin suomalaisen miehen omistamaan firmaan, joka järjestää näitä retkiä. Harmiksemme viime viikonlopun safarit olivat jo täynnä ja sähköpyörät lähtivät viikonlopun jälkeen Suomeen kesäksi.

Viime viikko oli siis kaikinpuolin taas mukava, tekemistä ja katsomista riittää, uuden opettelua ja vanhan kertaamista, näihin tunneltiin, adios!

La tercera semana - kolmas viikko

Jo kolme viikkoa nautittu Espanjan lämmöstä (ja sateesta). Viime viikko meni hirmuista vauhtia, enkä ehtinyt päivittää omia tuntemuksiani viikosta lainkaan. Nyt siis fiiliksiä kahdesta viimeisestä viikosta.

Toinen viikko sujui jo lähes rutiinilla. Aamulla puoli ysiksi osastolle, ohjaajan kanssa kuulumisten vaihto ja mittaamaan potilailta vitaaleja ja jakamaan aamulääkkeitä. Toimimme ohjaajani Hodan kanssa "työparina"; minä mittailin vitaalit ja hän jakoi lääkkeet ja antoi ne potilaille. Klexanet sain kuitenkin pistää minä ja opettelinkin, kuinka sanon sen potilalle espanjaksi: Voy a ponerle enoxaparina.

Aamukierron jälkeen ohjaajani söi aamupalaa muiden hoitajien kanssa ja minä kirjasin vitaalit koneella ja kansioon. Täällä on vielä käytössä potilaskohtaiset kansiot, jotka löytyvät kaapista huoneen numeron perusteella. Sinne säilötään kaikki potilaan hoitoa koskevat paperit kuten anestesia kaavake ja erilaiset suostumukset. Paperihommien jälkeen lähdimme uudelle kierrolle, jossa tarkastimme kanyylien sidokset ja tarkistimme leikkaushaavat. Minun osastollani on pääasiassa kirurgisia potilaita ja pääsin puhdistamaan leikkaushaavoja ja vaihtamaan niihin sidoksia. Täällä leikkaushaavat puhdistetaan betadineen kostutetuilla taitoksilla ja päälle laitetaan haavatyyny. Jokaisella tuntuu olevan erilaiset tavat puhdistaa haavoja, toiset tekevät sen steriilisti, veto per taitos, ja toiset sutivat tyytyväisenä samalla taitoksella edestakaisin. Yllätyin kun sainkin yhdeltä ohjaajalta palautetta siitä, etten tehnyt puhdistusta tarpeeksi steriilisti :D

Kiertojen välillä vastailimme potilaiden kutsuihin ja hoidimme juoksevia asioita. Pääasiassa kävimme laittamassa kipulääkettä potilaille, joilla oli paljon kipuja. Päivä kierto oli n. 12 aikaan, ja ennen sitä mittailin joiltain potilailta verensokerit. Kierrolla jaoimme päivälääkkeet kuten aamulla. Aluksi tuntui, ettei täällä ole paljon mitään tekemistä kun ei tarvitse osallistua pesuihin mutta päivät ovat kuitenkin aika kiireisiä. Hirveästi en ole ehtinyt olemaan jouten ja sen ylimääräisenkin ajan, olen usein käyttänyt keskustellen potilaiden kanssa. Aiheina on tähän mennessä ollut jo toinen maailmansota ja Kiina Maon ollessa hallitsijana 😂

Tässä kuva täällä käytössä olevista kanyyleista. Ei ole siipiä tai korkkia, pelkkä neula ja muovinen kanyyli.

Tälläisiä kärryjä työntelemme potilashuoneesta toiseen kun vaihdamme sidoksia, tarkastamme kanyylien kuntoa ja otamme näytteitä.

Olen päässyt nyt kahdesti laittamaan kanyylin ja kahdesti ottamaan verinäytteen. Kanylointi on melko samanlaista kuin Suomessa. Erona on vain se, että staasina toimii kuminauha ja kanyylista on hankalampi pitää kiinni, kun siipä ei ole. Kanyliin kiinnitetään aina kolmitiehana, joka täytetään keittiksellä. Täällä ei ole valmiita huuhteluruiskuja, kuten Suomessa, vaan ruisku täytetään itse pienestä muovipullosta. Yleensä ruisku jätetään kiinni kolmitiehanaan ja kun hana kiinnitetään kanyyliin, testataan samalla onko kanyyli suonessa. Kummallinen, ja omasta mielestäni jopa vaarallinen tapa, on täällä olevien hoitajien tapa repiä kumihanskasta irti niiden sormien päät, joilla tunnustellaan verisuonia. Lisäksi nämä suojattomat sormet ovat usein suonen päällä vielä siinä vaiheessa kun neula työnnetään suoneen. Siinä on pistotapaturma melkoisen lähellä..

Verinäyte otetaan täällä, vetämällä se ruiskuun. Neula kiinnitetään normaalisti ruiskuun, työnnetään suoneen ja sitten vain aspiroidaan ruisku täyteen. Staasin annetaan olla paikallaan koko näytteen oton ajan. Verinäytteenotto on tuntunut haasteelliselta. Tuntuu, että on liian vähän käsiä käytössä kun samaan aikaa neulan ulos vedon kanssa pitää aspiroida ja tunkea lappu pistokohdan päälle. Tähän mennessä ohjaajani on aina toiminut lisäkäsinä. Ruiskusta veri ruiskutetaan näyteputkiloihin samalla neulalla, jolla se on otettu.

Potilaat ovat olleet täällä yhtä ihania kuin Suomessakin. Vain muutan suusta olen kuullut moitetta siitä, etten puhu täydellistä espanjaa. Suurin osa espanjalaisista on otettuja kun puhun edes sen muutaman lauseen ja ymmärrän enemmän. Brittien ja pohjoismaalaisten kanssa on tullut puhuttua pääasiassa englantia. Yksi ihana britti rouva sanoikin minulle: "Your english is exellent!" Kyllä lämmitti mieltä! Ensi viikolla on vuorossa uudet haasteet kun siirryn muutamaksi viikoksi leikkaussalin ja heräämön puolelle, hui!


Kuulumisiin,

Tiia

Ninan mietteitä toisesta viikosta.

Toinen työviikko lähti käyntiin hyvin. Aamuisin jo selvää mitä pitää tehdä ja osaa toimia itsenäisesti. Päivä siis aloitetaan tervehtimällä kaikkia potilaita, annetaan aamulääkkeet ja mitataan vitaalit. Suomalaisten potilaiden kanssa jää aina rupattelemaan vähän pitemmäksi aikaa. Heidänkin mielestä mukava puhua omalla äidinkielellä ja kertoa muitakin kuulumisia hoitoon liittyvien asioiden lisäksi. Nyt jo alkaa pikkuhiljaa tunnistamaan sairaalassa käytettyjä lääkkeitä; mihin niitä käytetään, mikä on vaikuttava aine ja mitkä ovat yleisimmät annokset. Kaikki hoitajat ovat todella ystävällisiä. Joka aamu sanotaan hyvää huomenta ja annetaan ohjausta sekä kysymyksiin vastataan. Pientä huumorin heittoakin jo löytyy. Toisen viikon aikana saanut taas enemmän itsevarmuutta potilaiden kohtaamiseen ja omaan tekemiseen sekä tietää sairaalan päivärytmin. Minä en ole päässyt vielä kanyloimaan tai ottamaan verinäytteitä, mutta Tiia on jo saanut vähän harjoitella miten se täällä tehdään. Se on paljon vaikeampaa, kun välineet ovat vähän erilaiset kuin Suomessa ja muutenkin tehdään eri tavalla.

Säät eivät tällä viikolla ole olleet meille suopeat. Vettä on satanut useampaan otteeseeen, ilma on viileä ja tuuli on välillä todella kova. Toissailtana kuulosti, että kohta lähtee katto irti kerrostalostamme. Viikonlopuksi kuitenkin luvannut taas aurinkoa ja lämmintä, joten suunnitelmissa on lähteä rannalle. Olemme tutustuneet suomalaiseen ensihoitajaopiskelijaan, joka lähtee  myös mukaan. Hän on minun kanssa samalla osastolla harjoittelussa 10 viikkoa. Ajattelimme myös viikonlopun aikana mennä sähköpyöräsafarille Mijakseen. Siellä on suomalaisen omistama frisbeegolf-rata, jonka yhteydessä järjestetään myös näitä pyöräretkiä. Sieltä otamme sitten kuvia ja kerromme retken fiilikset myöhemmin :) Jos ei olen kova tuuli, niin voisi frisbeegolffiakin pelata kierroksen.

La primera semana - Ensimmäinen viikko

Kahden kuukauden mittainen harjoittelumme alkoi  viime viikon lauantaina, kun hyppäsimme kimpsuinemme ja kampsuinemme junaan, joka kuljetti meidät Joensuusta Tikkurilaan. Lento lähti vasta sunnuntai aamuna kukonlaulun aikaan, joten punkkasimme yön Ninan tädin luona, joka otti meidät ystävällisesti vastaan. Saimme nukuttua la-su yönä ehkä n. neljä tuntia kellon soidessa jo neljän aikaan. Tunnelmat lentoa odotellassa olivat siis aika väsyneet.

Lento meni nopeasti. Nukuimme molemmat useamman tunnin. Kyyti oli tasaista ja ainoastaan laskeutumisessa oli isompia töyssyjä. Perillä Malagassa paistoi aurinko ja oli lämmintä! Melko suuri ero kotiseutuun, jossa lienee vieläkin metri lunta. Kentällä meitä oli vastassa Kesäkadun työntekijä, joka ajoi meidät perille ja antoi asunnon avaimet. 

Vuokrasimme siistin kolmion paikalliselta, suomalaisten omistamalta yritykseltä, nimeltä Kesäkatu. Asunnon omistaa Señora, joka tapasimme  tullessamme asunnolle. Häneen meidän tulee ottaa yhteyttä mikäli asunnon kanssa ilmenee ongelmia. Asuntomme sijaitsee pienen kadun varressa, lähellä junakatua. Varustelutaso on hyvin erilainen kun Suomessa. Astioita on minimaalisesti, eikä siivousvälineitä juuri ollenkaan (meidän kuuluu siis siivota asuntoa täällä ollessamme). Minulla meni jo hermo tylsiin veitsiin, joten ostin paikallisesta kiinakaupasta terävämmän veitsen, jolla pilkkoa hedelmiä ja vihanneksia. Ompahan jotain kotiin viemistä..

Sunnuntaina kiertelimme asunnon ympäristössä ja otimme selvää mistä täytyy nousta junaan. Ostimme myös valmiiksi kymmenen kerran junakortin, jolla tulee edullisemmaksi kulkea. Harjoittelupaikkamme sijaitsee Benálmadenassa, joka on täältä Fuengirolasta n. 20km rannikkoa pitkin Malagaan päin. Matka taittuu junalla kymmenessä minuutissa. 

Maanantai jännitti molempia jo valmiiksi. Millainen sairaala on? Onko sinne helppo löytää? Puhuuko kukaan englantia? Minne osastoille joudumme?  Aamulla heräsimme jännittyneinä ja aamupalan jälkeen hyppäsimme junaan. Olimme varanneet matkaan reippaasti aikaa, koska meidän oli tarkoitus kävellä juna-asemalta sairaalalle. Matka taittui jalkaisin hitaasti, koska Ninan jalat olivat kipeytyneet huonoista kengistä. Lähes koko matka oli ylämäkeä ja päätimme, että sairaalalta poispäin otamme bussin. 

Pääsimme kuin pääsimmekin perillä. Ilmoittauduimme tiskille ja meidät käskettiin odottamaan Petraa, joka tulisi hakemaan meidät ja esittelisi paikat. Odottelimme häntä lähes tunnin ja hänen saavuttuaan selvisi, että meidät vastaanottanut mies tiskin takana, oli unohtanut ilmoittaa Petralle meidän saapuneen. Kaikki ei täällä espanjassa ole niin tarkkaa... varsinkaan aikataulut. Petran kanssa allekirjoitimme vaitiolovelvollisuuslappusen ja hän näytti missä voimme pitää evästaukomme. Lopuksi hän näytti meille osastomme ja sanoi että voisimme lähteä kotiin.

Olimme odottaneet, että maanantai olisi jo ensimmäinen työpäivä mutta meitä ei yhtään haitannut, että pääsisimme aloittamaan vasta tiistaina. Minä olisin toisessa kerroksessa ja Nina kolmannessa. Tarjouduin itse toiseen kerrokseen, koska siellä väki puhui vähemmän englantia ja enemmän espanjaa. Pääsisin siis harjoittamaan vuoden aikana oppimiani taitoja. Ninan kerroksessa oli hänen lisäkseen toinen suomalainen opiskelija ja yksi hollantilainen sh-opiskelija. Minä olin kerroksessani ainut opiskelija. 

Ensimmäisenä päivänä pääsi heti työn touhuun. Hoitajan kuultua, että olemme kolmannen vuoden opiskelijoita saimme oikeastaan aika itsenäisesti hoitaa potilaita. Aamuisin otamme aina vitaalit kaikilta potilailta ja kirjaamme ne kansioihin ja tietokoneelle. Lääkehoitoa olemme toteuttaneet hoitajien kanssa yhdessä. Hoitajat ovat olleet todella ystävällisiä ja puhuvat hyvää englantia. Kolmannen kerroksen työntekijät puhuvat kaikki paljon parempaa englantia kuin alemmassa kerroksessa. Johtuen varmaan siitä, että kolmannessa kerroksessa on paljon enemmän ulkomaalaisia kuin itse espanjalaisia, joten englannin kielen taito on tarpeellista. Potilaat juttelevat todella paljon ja kyselevät mistä olemme kotoisin ja kuinka pitkään aiomme olla Espanjassa. On mukavaa huomata, että vieraalla kielellä puhuminen onnistuu luontevasti. Potilaiden kohtaaminen ei tuota mitään ongelmia, vaikka ensin jännittikin, että kuinka kommunikointi sujuu vieraalla kielellä. 

Osastomme ovat kummatkin sekaosastoja. Ainut ero on, että kakkoskerroksessa on myös lapsipotilaita. Osastoilla hoidetaan esimerkiksi keuhkopotilaita, sydänpotilaita ja traumapotilaita. Yleisimpiä hoitotoimenpiteitä ovat ekg, verinäytteenotto, kanyylin laitto ja pois otto, lisähapen antaminen, vitaalien ottaminen, lääkehoito, katetrin laitto ja dreenien poisto.

Hoitotoimenpiteissä ei ole vielä tullut suuria eroja, mutta jotkut asiat tehdään eri tavalla kuin Suomessa. Esimerkiksi verinäytettä ottaessa hoitajat vetävät ensin veren ruiskuun ja sen jälkeen siirtävät sen neulalla näyteputkeen. Täällä ei ole ollenkaan käytössä staasseja vaan käytetään kuminauhaa, joka kiristetään käden ympärille. Xanitissa ei ole erikseen labratyöntekijöitä, jotka kävisivät ottamassa erikseen verinäytteet tai ekg:n vaan osaston hoitajat tekevät nämä. Emme tiedä toimitaanko näin myös Espanjan kunnallisissa sairaaloissa vai onko tämmöinen käytäntö vain Xanitissa, koska se on pieni yksityinen sairaala. Kanyyli on myös täällä erilainen. Siinä ei ole siivekkeitä eikä korkkia. Kanyylin päähän ei ole täällä käytössä q-syte-venttiilitulppaa vaan siihen laitetaan aina kolmitiehana. Vielä emme ole päässeet itse kokeilemaan kanyylinlaittoa tai verinäytteenottoa, mutta ensi viikolla sitten, kun nyt olemme seuranneet vierestä kuinka hoitajat tekevät nuo tekevät :) Sekin on täällä erona, että sairaanhoitajat eivät ollenkaan osallistu potilaan pesuihin tai lakanoiden vaihtoon. Osastoilla on joka vuorossa kolme lähihoitajaa eli auxiliar de enfermeriaa, jotka toteuttavat perushoitoa. Perushoitoon Xanitissa kuuluu pesut, lakanoiden ja sairaalavaatteiden vaihto, vessatoiminnot (esim. alusastiat), haavan hoito sekä lämmön mittaaminen. Sairaalassa on myös erikseen miestyöntekijöitä, jotka kuljettavat potilaat paikasta toiseen, esimerkiksi rötgeniin tai leikkaussaliin.

Harjoittelumme on alkanut siis hyvin mielin. Olemme saaneet osallistua todella aktiivisesti potilaan hoitoon. Olemme saaneet ohjausta ja apua sairaalan työntekijöiltä eikä mitään ongelmia ole ilmennyt harjoitteluun tai täällä asumiseen liittyen. Ensi viikkoa positiivisesti odottaen.. :) 



- Tiia ja Nina