Lento meni nopeasti. Nukuimme molemmat useamman tunnin. Kyyti oli tasaista ja ainoastaan laskeutumisessa oli isompia töyssyjä. Perillä Malagassa paistoi aurinko ja oli lämmintä! Melko suuri ero kotiseutuun, jossa lienee vieläkin metri lunta. Kentällä meitä oli vastassa Kesäkadun työntekijä, joka ajoi meidät perille ja antoi asunnon avaimet.
Vuokrasimme siistin kolmion paikalliselta, suomalaisten omistamalta yritykseltä, nimeltä Kesäkatu. Asunnon omistaa Señora, joka tapasimme tullessamme asunnolle. Häneen meidän tulee ottaa yhteyttä mikäli asunnon kanssa ilmenee ongelmia. Asuntomme sijaitsee pienen kadun varressa, lähellä junakatua. Varustelutaso on hyvin erilainen kun Suomessa. Astioita on minimaalisesti, eikä siivousvälineitä juuri ollenkaan (meidän kuuluu siis siivota asuntoa täällä ollessamme). Minulla meni jo hermo tylsiin veitsiin, joten ostin paikallisesta kiinakaupasta terävämmän veitsen, jolla pilkkoa hedelmiä ja vihanneksia. Ompahan jotain kotiin viemistä..
Sunnuntaina kiertelimme asunnon ympäristössä ja otimme selvää mistä täytyy nousta junaan. Ostimme myös valmiiksi kymmenen kerran junakortin, jolla tulee edullisemmaksi kulkea. Harjoittelupaikkamme sijaitsee Benálmadenassa, joka on täältä Fuengirolasta n. 20km rannikkoa pitkin Malagaan päin. Matka taittuu junalla kymmenessä minuutissa.
Maanantai jännitti molempia jo valmiiksi. Millainen sairaala on? Onko sinne helppo löytää? Puhuuko kukaan englantia? Minne osastoille joudumme? Aamulla heräsimme jännittyneinä ja aamupalan jälkeen hyppäsimme junaan. Olimme varanneet matkaan reippaasti aikaa, koska meidän oli tarkoitus kävellä juna-asemalta sairaalalle. Matka taittui jalkaisin hitaasti, koska Ninan jalat olivat kipeytyneet huonoista kengistä. Lähes koko matka oli ylämäkeä ja päätimme, että sairaalalta poispäin otamme bussin.
Pääsimme kuin pääsimmekin perillä. Ilmoittauduimme tiskille ja meidät käskettiin odottamaan Petraa, joka tulisi hakemaan meidät ja esittelisi paikat. Odottelimme häntä lähes tunnin ja hänen saavuttuaan selvisi, että meidät vastaanottanut mies tiskin takana, oli unohtanut ilmoittaa Petralle meidän saapuneen. Kaikki ei täällä espanjassa ole niin tarkkaa... varsinkaan aikataulut. Petran kanssa allekirjoitimme vaitiolovelvollisuuslappusen ja hän näytti missä voimme pitää evästaukomme. Lopuksi hän näytti meille osastomme ja sanoi että voisimme lähteä kotiin.
Olimme odottaneet, että maanantai olisi jo ensimmäinen työpäivä mutta meitä ei yhtään haitannut, että pääsisimme aloittamaan vasta tiistaina. Minä olisin toisessa kerroksessa ja Nina kolmannessa. Tarjouduin itse toiseen kerrokseen, koska siellä väki puhui vähemmän englantia ja enemmän espanjaa. Pääsisin siis harjoittamaan vuoden aikana oppimiani taitoja. Ninan kerroksessa oli hänen lisäkseen toinen suomalainen opiskelija ja yksi hollantilainen sh-opiskelija. Minä olin kerroksessani ainut opiskelija.
Ensimmäisenä päivänä pääsi heti työn touhuun. Hoitajan kuultua, että olemme kolmannen vuoden opiskelijoita saimme oikeastaan aika itsenäisesti hoitaa potilaita. Aamuisin otamme aina vitaalit kaikilta potilailta ja kirjaamme ne kansioihin ja tietokoneelle. Lääkehoitoa olemme toteuttaneet hoitajien kanssa yhdessä. Hoitajat ovat olleet todella ystävällisiä ja puhuvat hyvää englantia. Kolmannen kerroksen työntekijät puhuvat kaikki paljon parempaa englantia kuin alemmassa kerroksessa. Johtuen varmaan siitä, että kolmannessa kerroksessa on paljon enemmän ulkomaalaisia kuin itse espanjalaisia, joten englannin kielen taito on tarpeellista. Potilaat juttelevat todella paljon ja kyselevät mistä olemme kotoisin ja kuinka pitkään aiomme olla Espanjassa. On mukavaa huomata, että vieraalla kielellä puhuminen onnistuu luontevasti. Potilaiden kohtaaminen ei tuota mitään ongelmia, vaikka ensin jännittikin, että kuinka kommunikointi sujuu vieraalla kielellä.
Osastomme ovat kummatkin sekaosastoja. Ainut ero on, että kakkoskerroksessa on myös lapsipotilaita. Osastoilla hoidetaan esimerkiksi keuhkopotilaita, sydänpotilaita ja traumapotilaita. Yleisimpiä hoitotoimenpiteitä ovat ekg, verinäytteenotto, kanyylin laitto ja pois otto, lisähapen antaminen, vitaalien ottaminen, lääkehoito, katetrin laitto ja dreenien poisto.
Hoitotoimenpiteissä ei ole vielä tullut suuria eroja, mutta jotkut asiat tehdään eri tavalla kuin Suomessa. Esimerkiksi verinäytettä ottaessa hoitajat vetävät ensin veren ruiskuun ja sen jälkeen siirtävät sen neulalla näyteputkeen. Täällä ei ole ollenkaan käytössä staasseja vaan käytetään kuminauhaa, joka kiristetään käden ympärille. Xanitissa ei ole erikseen labratyöntekijöitä, jotka kävisivät ottamassa erikseen verinäytteet tai ekg:n vaan osaston hoitajat tekevät nämä. Emme tiedä toimitaanko näin myös Espanjan kunnallisissa sairaaloissa vai onko tämmöinen käytäntö vain Xanitissa, koska se on pieni yksityinen sairaala. Kanyyli on myös täällä erilainen. Siinä ei ole siivekkeitä eikä korkkia. Kanyylin päähän ei ole täällä käytössä q-syte-venttiilitulppaa vaan siihen laitetaan aina kolmitiehana. Vielä emme ole päässeet itse kokeilemaan kanyylinlaittoa tai verinäytteenottoa, mutta ensi viikolla sitten, kun nyt olemme seuranneet vierestä kuinka hoitajat tekevät nuo tekevät :) Sekin on täällä erona, että sairaanhoitajat eivät ollenkaan osallistu potilaan pesuihin tai lakanoiden vaihtoon. Osastoilla on joka vuorossa kolme lähihoitajaa eli auxiliar de enfermeriaa, jotka toteuttavat perushoitoa. Perushoitoon Xanitissa kuuluu pesut, lakanoiden ja sairaalavaatteiden vaihto, vessatoiminnot (esim. alusastiat), haavan hoito sekä lämmön mittaaminen. Sairaalassa on myös erikseen miestyöntekijöitä, jotka kuljettavat potilaat paikasta toiseen, esimerkiksi rötgeniin tai leikkaussaliin.
Harjoittelumme on alkanut siis hyvin mielin. Olemme saaneet osallistua todella aktiivisesti potilaan hoitoon. Olemme saaneet ohjausta ja apua sairaalan työntekijöiltä eikä mitään ongelmia ole ilmennyt harjoitteluun tai täällä asumiseen liittyen. Ensi viikkoa positiivisesti odottaen.. :)
- Tiia ja Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti